Konepalvelu H Tahvanainen Oy on vuonna 1978 Ilomantsissa perustettu yritys. Joensuuhun toiminta siirtyi 2000-luvun vaihteessa. Toisessa polvessa toimiva yritys keskittyy nykyään maanrakennukseen ja siihen liittyviin palveluihin.
Yrityksemme työllistää sesonkiaikaan jopa 40 maanrakennusalan ammattilaista. Palvelemme erilaisissa urakoissa erityisesti Joensuun seudulla, mutta olemme laajentaneet toiminta-aluettamme menestyksekkäästi koko Pohjois-Karjalan alueelle. Asiakkaisiimme kuuluvat monet tunnetut yritykset ja muut toimijat, kuten Fortum Power and Heat Oy, Maintpartner Oy, Joensuun kaupunki, YIT Talo Oy, Rakennusliike LapTi Oy, Siun Sote Oy, Kontiolahden kunta ja Vapo Oy.
Lähtökohtanamme on kokonaisvaltaisen palvelun tarjoaminen. Huolehdimme tarvittaessa kaikista asiakkaan maanrakennukseen liittyvistä töistä alusta loppuun saakka avaimet käteen -periaatteella. Uuden teknologian hyödyntäminen ja jatkuva kehittäminen ovat niin ikään osa toimintaamme: etsimme yhdessä asiakkaidemme kanssa innovatiivisia ratkaisuja ja vastaamme yhteiskunnan ja teknologian muutoksiin.
Konepalvelu H Tahvanainen Oy noudattaa kaikessa toiminnassaan hyvä rakennustapaa. Käytämme CE-hyväksyttyjä maa-aineksia ja tarvikkeita ja toimitamme jätteet asianmukaisiin käsittelypisteisiin. Kaikilla kuorma-autonkuljettajillamme on ammattipätevyys. Yrityksemme kuuluu tilaajavastuu.fi-palveluun, josta saat ajantasaiset tiedot yhteiskunnallisten velvoitteidemme täyttämisestä, kuten verojen ja eläkevakuutusten maksamisesta. Meillä on Rakentamisen Laatu RALA ry:n myöntämä RALA-pätevyys.
Kaikki työntekijämme ovat suorittaneet työturvallisuuteen liittyvät koulutukset, joihin kuuluvat seuraavat kurssit: Työturvallisuus, Tieturva 1 ja 2, Ensiapu, Rataturva, Vesityö ja Tulityö. Työntekijämme saavat perehdytyksen yhteydessä opastuksen huomiovaatetuksen ja tarvittavien suojavarusteiden käyttöön. Valvomme työtuvallisuuden noudattamista jatkuvasti ja tutkimme tarkasti kaikki läheltä piti -tilanteet ja tapaturmat uusien ennaltaehkäisemiseksi.
Olemme urakoineet vuosien varrella monissa kohteissa. Olemme listanneet alle esimerkkejä työkohteistamme muutamalta viime vuodelta:
Savon Voima Oyj, kaukolämpöverkoston maanrakennustyöt, Joensuu, 2020–2021
Kontio-Sähkö Oy, katuvalaistuksen maakaapelointi, Lehmo, Kontiolahti, 2020
Joensuun kaupunki ja Savon Voima Oyj, Aseman aukio, Joensuu, kaukolämmön maanrakennustyöt ja aukion pohjaustyöt, 2020
Joensuun kaupunki ja Savon Voima Oyj, Peltolankatu, Joensuu, kaukolämmön maanrakennustyöt ja kevyen liikenteen väylän pohjaustyöt, 2020
As Oy Merimiessolmu, salaoja- ja sadevesiremontti, Merimiehenkatu 44, Joensuu, 2020
Enerke Oy, maakaapelointi, Kontioniemi, Mulonsalo, Honkavaara, Valkevaara, 2019–2020
Rakennusliike Soimu Oy, Äkkiväärä 11 saneeraus, maanrakennus- ja pihatyöt, Noljakka, Joensuu, 2019–2020
Enerke Oy, maakaapelointi, Kontiolahti, Ylämylly, Uimaharju, 2018–2019
NCC Roads Oy, Stora Enso Uimaharju, sahanpurulaitoksen alueen, tuhkasiilon ympäristön ja selluvaraston tien maanrakennustyöt, Uimaharju, Joensuu, 2018
Rakennusliike Kar.T.O Oy, Riveria Peltola D1 muutostöiden maanrakennustyöt, Joensuu, 2018
Fortum Power and Heat Oy, Ukonmäen ent. lämpökeskuksen tontin siistiminen, Joensuu, 2018
Siun Sote Oy, Siilaisen terveysasema ja kuntoutumiskeskus, talvikunnossapito, Joensuu, 2018–2020
Fortum Power and Heat Oy, kaukolämpöverkoston maanrakennustyöt, Joensuu, 2017–2019
Joensuun Tilakeskus, Heinävaaran koulukeskus, piha-alueen muutostyöt, Heinävaara, Joensuu, 2017
Joensuun kaupunki, Tekninen keskus, Joensuun kaupungin katujen harjaus 2018, 2019.